Kodin ulkopuolinen palkkatyö mielletään erityisesti miesten toimintakentäksi ja miesten ehdoilla tapahtuvaksi toiminnaksi. Arkikielessä sana “maskuliinisuus” viittaa niihin käyttäytymispiirteisiin, puhetapoihin ja ulkoisiin ominaisuuksiin, jotka liittyvät miehiin ja miehenä olemiseen. Tämän määritelmän mukainen maskuliinisuuden käsite on läsnä myös työelämän tutkimuksessa. Viimeaikaisissa kriittisissä keskusteluissa huomio on kuitenkin kääntynyt siihen, ketkä voivat osallistua maskuliinisuuteen ja voivatko miehet toisaalta lakata olemasta maskuliinisia.
Maskuliinisuuksista puhutaan usein monikossa: osa miehistä ilmentää kulttuurisesti idealisoitua maskuliinisuutta, joka marginalisoi muut maskuliinisuudet. Feminiinisyys ei ole maskuliinisuuden tavoin keskeinen miehiä koskevan tutkimuksen käsite, vaan miesten feminiinisyyden sijaan puhutaan mieluummin muuttuvista maskuliinisuuksista. Tästä seuraa, että kaikki miesten toiminta ja tekeminen voidaan ennemmin tai myöhemmin tulkita maskuliiniseksi: puhutaan esimerkiksi hoitotyön vaatimuksiin mukautuneesta hoivaavasta maskuliinisuudesta, joka eroaa väistymässä olevasta miesvaltaisten ammattialojen ortodoksisesta maskuliinisuudesta. Myös organisaatiot voivat olla maskuliinisia tai ainakin maskulinistisia suostutellessaan ei-miehet jäljittelemään miehille ominaisiksi miellettyjä käyttäytymismalleja.
Toisinaan maskuliinisuus näyttää taantuvan tyhjäksi merkitsijäksi, joka ei viittaa mihinkään käyttäytymispiirteiden joukkoon, vaan pelkästään asioihin, joita miehet kulloinkin tekevät. Samalla tällainen käsitteellinen ratkaisu tukee ajatusta kahdesta sisäisesti yhtenäisestä sukupuolikategoriasta: feminiinisistä naisista ja moninaisia maskuliinisuuksia harjoittavista miehistä. Ongelman alkusyy on nähdäkseni siinä, että maskuliinisuuden käsitteellä yritetään tehdä kahta asiaa samanaikaisesti. Yhtäältä miehiä tarkastellaan heidän hallussaan pitämän vallan ja miesten välisen kamppailun näkökulmasta, jossa valtaan pääsyä mahdollistaa tietynlaisen maskuliinisuuden esittäminen. Samalla miesten työtehtävät ja heiltä vaadittava osaaminen ovat kuitenkin alituisessa muutoksessa, mikä tuottaa tarpeen jatkuvasti nimetä uusia maskuliinisuuksia.
Maskuliinisuuden käsitteen avulla yksilöitä ja ihmisryhmiä voidaan ulkoapäin luokitella menestyjiin ja epäonnistujiin, mikä tehokkaasti sivuuttaa yksilöiden eletyt kokemukset. Kun mieheksi oletetun henkilön kokemaa työpaikkakiusaamista selitetään sillä, että hän harjoittaa työympäristössään vääränlaista maskuliinisuutta, unohdetaan kysyä, onko maskuliinisuus välttämättä osa tämän henkilön ymmärrystä itsestään. Naisten ja sellaiseksi oletettujen maskuliinisuus näyttäytyy puolestaan pyrkimyksenä vastata työyhteisön sisäiseen kilpailuun, jossa ideaalityöntekijä samastuu mieheen. Siten maskuliinisuuden mahdollisuus olla myös osa ei-miehen identiteettiä katoaa näkyvistä.
Kriittistä miestutkimuksen tehtävä on ”nimetä miehet miehiksi”. Tätä tunnistamistyötä on tehty paljon myös WeAll-hankkeessa. Ehdotan, että tutkimuksen tulisi seuraavaksi lakata tunnistamasta miehiä erilaisten maskuliinisuuskategorioiden jäseniksi. Sukupuolen moninaisuus, joka on ollut WeAll-hankkeen keskeinen lähtökohta, tulisi tuoda osaksi myös miehiä ja miesten työelämää koskevaa kriittistä tutkimusta.
Henri Hyvönen on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa ja WeAll-hankkeessa.
Lisäluettavaa
Anderson, E. (2005) Orthodox and Inclusive Masculinity. Sociological Perspectives, 48(3), 337–355.
Elliott, K. (2016) Caring Masculinities: Theorizing an Emerging Concept. Men and Masculinities, 19(3), 240–259.
Hyvönen, H. (2020). Poststrukturalismi ja hegemoninen maskuliinisuus – hanka yhtälö kriittisen miestutkimuksen kentällä? Sukupuolentutkimus–Genusforskining, 33(2), 46–53.
