Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämään WeAll-tutkimuksella – WeAll-sidosryhmä Setan katsaus hankkeen toiminnasta

05/12/2017
WeAll-sidosryhmä Seta julkaisi katsauksen WeAll-hankkeen toiminnasta ja erityisesti siitä, millaista tutkimus- ja vaikuttamistyötä hankkeessa on tehty sukupuolen moninaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen näkökulmista. Hyvä yhteistyö jatkuu tulevina vuosina.

 

Työelämän tasa-arvokysymyksiä analysoiva WeAll -tutkimushanke sai työlleen jatkorahoituksen. Hanke käynnistyi vuoden 2015 lopussa ja se päättyy vuoden 2020 puolivälissä. Siinä on mukana 15 tutkijaa kolmesta yliopistosta (Helsingin yliopisto, Hanken ja Jyväskylän yliopisto) ja iso joukko sidosryhmiä, joista yksi on Seta. Seta on hankkeessa tärkeä asiantuntijataho ja yhteistyökumppani.

Hankkeessa on tehty tutkimusta myös ei-heteroseksuaalisten ja transnuorten työelämä- ja koulutusvalinnoista sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden käsittelystä mediassa. Myös seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen moninaisuuteen liittyvät tutkimusmenetelmät ja esimerkiksi tutkimuskyselyjen tapa kysyä sukupuolesta on ollut tutkimuksen kohteena. Aihepiirin keskeinen tutkija hankkeessa on kasvatussosiologian dosentti, vanhempi tutkija Jukka Lehtonen Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen oppiaineessa.

Lue koko juttu Setan sivuilta.

bursa escort