Työelämä on aiempaa joustavampaa. Tämä näkyy esimerkiksi asiantuntijatyössä, jossa työn tekemisen aika ja paikka ovat entistä vapaammin valittavissa. Ihannetapauksissa työntekijä voi sovittaa työaikansa muun elämän velvoitteisiinsa ja tehdä työt silloin, kun työteho ja motivaatio ovat korkeimmillaan. Asiantuntijatyö onkin usein mukaansatempaavaa. Tällöin voidaan puhua työn imusta, ja se esitetään lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Työmäärän kasvusta ja työkulttuurin kovenemisesta puhutaan myös paljon, ja näihin viitataan negatiivisemmin ja kriittisemmin. Nämä tekijät saattavat erikseen tai yhdessä aiheuttaa joko mielihyvää, henkistä kasvua ja tuottavuuden paranemista tai toisaalta riittämättömyyden tunnetta, stressiä ja pahimmillaan jopa loppuun palamista.
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa lisääntyneeseen asiantuntijatyöhön liittyy teknologian kehityksen myötä niin työaikojen kuin -paikkojenkin määritteiden vähittäinen mureneminen. Työ ja muu elämä sulautuvat toisiinsa. Etätyö lisääntyy nopeammin kuin mihin organisaation säännöt ja toimintatavat ehtivät mukaan. Tälläkin hetkellä työpaikoilla on varsin kirjava kattaus sääntöjä etätyön osalta; toisissa paikoissa samat pelisäännöt koskevat kaikkia ja toisissa kukin neuvottelee omat ehtonsa ja sääntönsä omien tarpeiden, mahdollisuuksien ja neuvotteluasemiensa mukaan. Etätyössä työn ja sen tekemiseen käytetyn ajan seuraaminen on esimiehille haasteellisempaa ja päivät saattavat kuin huomaamatta venyä pitkiksi. Työssä jaksamisessa työn ja muun elämän välisten rajojen hallinta ja johtaminen ovat kuitenkin avainkysymyksiä.
Asiantuntijatyössä työn ja muun elämän rajojen johtaminen jää usein yksilön vastuulle. Myös työajan käsite on hämärtynyt. Työtä on monasti liikaa, tehtiinpä se konttorilla tai kotona. Hektisiin työpäiviin kuuluu usein myös suunnittelemattomia katkoksia ja monen eri työtehtävän päällekkäistä hoitamista. Asioiden loppuun saattamiseksi töitä jatketaan helposti iltaisin. Tutkimustulostemme mukaan hyvin monet asiantuntijatyötä tekevät pienten lasten isät ja äidit pyrkivät rauhoittamaan muutaman tunnin illasta perheelle, mutta jatkavat töitä taas lasten käytyä nukkumaan. Hiekkalaatikollakin saatetaan vaivihkaa lukea sähköposteja puhelimelta, vaikkei lapsille halutakaan näyttää, että töitä tehdään kotoa. Tarvitaankin keskustelua siitä, mikä lasketaan työksi ja keskustella siitä, onko esimerkiksi jatkuva valmiustilassa oleminen ja sähköpostien ympärivuorokautinen seuraaminen työaikaa vai ei. Tutkimuksemme tulosten mukaan organisaatioissa tehdään paljon näkymätöntä ylityötä, jota ei eri syistä kirjata työajaksi ja joka ei näin ollen aina tule esimiesten tietoisuuteen eikä osaksi virallista työaikaseurantaa. Kuitenkin käytännössä työn määrä usein mitoitetaan epärealistisesti ja virheellisiin arvioihin perustuen.
Päivien venyminen ja palautumiseen käytettävän ajan puuttuminen on työntekijälle aikaa myöten kuluttavaa. Kilpailuhenkisissä organisaatioissa työssä väsyminen, ja jopa uupuminen, nähdään kuitenkin edelleen usein yksilön ongelmana ja heikkouden merkkinä. Työpaikoillakin tarvitaan pitkän tähtäimen suunnitelmia sille, ettei työpäivän sirpaloituminen ja venyminen uuvuta työntekijöitä ja vaikuta negatiivisesti työntekijöiden jaksamiseen ja hyvinvointiin ja sekä organisaatioiden että yhteiskunnan inhimillisen kestävyyden vaarantamiseen.
Annamari Tuori ja Charlotta Niemistö, Hanken Svenska handelshögskolan ja WeAll-hanke
Julkaistu 17.5.2017
