Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää

Työ ja muu elämä integroituu. Miten perhe istuu yhtälöön?

28/09/2016

Käsite työn ja muun elämän tasapaino (work-life balance) on väistymässä: työnteko integroituu koko ajan enemmän ja enemmän muuhun elämään. Näin väittävät ainakin tulevaisuuden tutkijat.

Ennen varsinaista robotisaatiota ja freelancetyön tuloa dominoivaksi työllistymismuodoksi lienee selvää, että pienen lapsen hoitaminen ei integroidu työhön aivan yhtä helposti kuin työpuhelin mökkiarkeen.

Kun perheeseen syntyy lapsi, lapsen tarpeet ja hoivaaminen ovat prioriteettijärjestyksessä ykkösenä. Lapsen hoivaamista on hyvin vaikea delegoida pois – ja kuten tiedetään tutkimuksista, isän panostus lapsen hoivaamiseen on aivan yhtä tärkeä kuin äidin.

Uudet vanhemmat kärsivät akuutista unen puutostilasta, yrittävät selviytyä räjähdysmäisesti lisääntyneistä kotiaskareista ja kamppailevat sen kanssa, että itselle jäävä aika on kortilla. Eikä tilanne muutu radikaalisti vanhempainvapaan päättymisen jälkeen. Tiedämme myös Suomessa normaalitilanteen olevan, että molemmat vanhemmat työskentelevät täysipäiväisesti. Miten siis pyörittää uran ja perheen yhdistelmää järkevästi?

On helppo sortua welch- ja sandbergmaisiin kliseisiin ja todeta, että 100% panostusta molempiin vaan. Jos ei muuten, niin heräämällä neljältä aamuisin ja turvautumalla piristeisiin. Kuten kolumnisti Arianna Huffington toteaa, pidemmän päälle tämä strategia johtaa usein katastrofiin. Mistä siis tolkkua tilanteeseen?

Yksi ylenkatsottu ratkaisu ruuhkavuosihaasteisiin on yritykset.

Yhdysvalloissa ja muissa maissa, joissa varsinaista hyvinvointivaltiota ei ole, monet yritykset ovat ottaneet vastuuta työn ja muun elämän yhdistämisen yhtälöstä. Tämän seurauksena on myös tutkittu, miten yritykset hyötyvät investoinnistaan. Tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia (http://www.tyojaelama.fi/kilpailuetua-ruuhkavuosimyonteisyydesta/#).

Työn ja muun elämän yhteensovittamiskeskustelu kärsii vieläkin työelämässä pehmoiluleimasta. Koetaan helposti, että perhemyönteisyys on pehmeitä arvoja kuvastavaa puuhastelua, jota voidaan ehkä miettiä kun rahaa ja aikaa on riittämiin (useimmissa yrityksissä ei siis koskaan). Tällöin yritys jää paitsi kaikista niistä investointihyödyistä, mitä panostus ruuhkavuosimyönteisyyteen tuo.

On korkea aika herätä siihen, että perheellistyminen on täällä jäädäkseen – kuten myös mielekäs työelämä. Otetaan siis käyttöön hyvät ruuhkavuosikäytännöt, jotka tukevat niitä molempia. Siitä hyötyvät kaikki.

© Maria Carlsson 2016

 

Maria Carlsson on juristi, kirjailija ja coach, jonka intohimona on hyvä johtaminen ja työn ja muun elämän välinen vaivaton kumppanuus. http://www.tyojaelama.fi

bursa escort