Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää

Vammaisuus ja työelämä

03/05/2017

OPISKELIJOIDEN PUHEENVUORO

Vammaiset ihmiset kohtaavat työnhakutilanteessa sekä rakenteellista että asenteellista syrjintää. Työpaikan tilaratkaisut on esimerkiksi voitu toteuttaa niin, että tiloissa on käytännössä mahdotonta liikkua pyörätuolilla. Esteettömän työpaikan rakentaminen on pitkälti alakohtaista. Vammaisten nuorten työllistymistä koskevassa tutkimuksessa esimerkiksi tietotyö nähtiin alana, jossa fyysinen vamma ei juurikaan vaikuttanut työntekoon. Mahdollisuus oikeanlaisten apuvälineiden käyttöön ja työtilan esteettömyys ovatkin merkittäviä tekijöitä yhdenvertaisen työelämän kannalta.

Työelämän normatiivinen oletus vammattomuuden ensisijaisuudesta tekee työnhakutilanteesta usein paradoksaalisen. Toisaalta vammaisuutta tulee jatkuvasti todistella yhteiskunnan palvelujärjestelmälle tukien saamiseksi työpaikalle. Kuitenkin rekrytointitilanteessa tulee vakuuttaa työnantajalle suoriutuvansa työstä vammasta huolimatta. Yhdenvertaisuusvaltuutetun selvitys vammaisten kokemasta syrjinnästä korostaa, että taidoista ja pätevyydestä huolimatta vammaisuus asettaa työnhakijan heikompaan asemaan suhteessa vammattomaan työnhakijaan.

Merkittävän rakenteellisen ongelman muodostaa myös työkyvyttömyyseläkkeen nykyinen matala ansaintaraja. Vammainen henkilö voi saada yhtäaikaisesti työkyvyttömyyseläkettä ja palkkatuloa, jos bruttopalkka on enintään noin 740 e/kk. Jos bruttopalkka ylittää tuon summan, työkyvyttömyyseläkettä ei makseta. Tästä porrastamattomasta työkyvyttömyyseläkkeen leikkautumisesta muodostuu kannustinloukku, sillä päästäkseen samaan kuukausituloon ilman työkyvyttömyyseläkettä henkilön tulisi tienata yli 1700 e/kk. Työnteko on siis taloudellisesti kannattavaa vain, jos kuukausipalkka on alle 740 e/kk tai yli 1700 e/kk. Monien vammaisten työkyky ei kuitenkaan riitä yli 1700 e kuukausipalkan ansaitsemiseen.

Työstä ja työllistymisestä puhuttaessa tulee olla tarkkana käytetyistä käsitteistä. Työtoiminta työkeskuksissa tai avotyötoiminta eroavat luonteeltaan merkittävästi palkkatyöstä. Avotyötoiminta on työtä tavallisella työpaikalla, mutta palkan sijaan työntekijä saa työstään korvausta enintään 12 e/päivä. Työsuhdetta ei ole, joten avotyötoiminta ei oikeuta vuosilomiin tai  muihin työsuhde-etuihin eikä kerrytä eläkettä. Näin ollen taloudellinen ahdinko jatkuu monilla vammaisilla eläkeiässäkin.

Vammaisten ihmisten tarpeita ei ole juuri huomioitu hallituksen tämänhetkisessä politiikassa, eivätkä vammaisten ongelmat saa ansaitsemaansa yhteiskunnallista huomiota. Hallituksen leikkaukset sosiaali- ja terveysalaan ovat ristiriidassa YK:n yleissopimuksen kanssa, ja sen ajama politiikka huonontaa ennestään monien vammaisten asemaa. Sopimuksessa edellytetään, että vammaisille ihmisille tulisi taata vammaisuudesta aiheutuvat kulut, mutta nykyinen politiikka ennemminkin ajaa monia entistä suurempaan ahdinkoon ja elinikäiseen köyhyyteen.

Eevi Näsänen, Maiju Laamanen & Pekka Koskinen

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston opiskelijoita. He kirjoittivat blogitekstin osana WeAll-hankkeen järjestämää kurssia Työelämän tasa-arvo, sukupuoli ja risteävät erot.

 

Lisää luettavaa:

Ekholm, Elina & Teittinen, Antti (2014). Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä ja edellytyksiä. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 133. Kelan tutkimusosasto. Helsinki 2014.

”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen” – Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa. Oikeusministeriö 2016. www.syrjinta.fi/vammaisselvitys

Vesala, Hannu., Klem, Simo & Ahlstén, Marika (2015). Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne 2013-2014. Kehitysvammaliiton selvityksiä 9. Helsinki 2015.

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Suomen YK-liitto 2015.