Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää

Psyykkisen sairastumisen kahdet kasvot työelämässä

20/06/2017

Työikäisen ihmisen vakava sairastuminen on ensisijaisesti surun aihe sairastuneelle ja hänen läheisilleen, mutta myös taloudellinen menetys yhteiskunnalle. Yhteiskunnan turvaverkkojen on kannateltava sairastunutta samalla, kun työyhteisö laittaa likoon kaikki voimavaransa paikatessaan menetettyä työpanosta.

Mielenterveyden ongelmia koskevaan julkiseen keskusteluun ei aina kutsuta itse sairastuneita. Kauempaa katsottuna mielenterveyden ongelmat näyttäytyvät työkykyä säätelevänä on/off-kytkimenä: ihminen on joko on, töissä tai off, sairaslomalla. Näiden kahden tilan ohella ei nähdä mielenterveysongelmien vaikutusta ihmisen käsitykseen siitä, millaista työtä hän kokee kykenevänsä tekemään. Väsymyksen ja toivottomuuden sijaan esiintyy pystyvyyden ja kykenevyyden kokemuksia, joita työtä taloudellisen tuottavuuden näkökulmasta arvottavan ajattelun kieli ei kykene kuvaamaan. Perustelematon käsitys pystyvyydestä vaikuttaa työn jälkeen ja altistaa tekijänsä myöhemmin ilmeneville, entistä vakavammille terveysongelmille.

46-vuotias Seppo oli kärsinyt ahmintahäiriön oireista 5-vuotiaasta lähtien. Lapsesta alkaen runsaaseen syömiseen liittyi toive vahvuudesta ja suuremmasta koosta. Teini-iässä alkanutta tavoitteellista voimaharjoittelua oli jatkunut haastatteluhetkellä jo yli kolme vuosikymmentä. Lisäksi Seppo kertoi kärsineensä päihderiippuvuudesta. Apua näihin ongelmiin hän oli saanut vasta joitain vuosia ennen haastattelua.

Syömishäiriöt liitetään naisiin, minkä vuoksi Seppo astui mielenterveysongelmia koskevien yleisten ennakkokäsitysten ulkopuolelle. Seppo poikkesi mielenterveysongelmia koskevista tavanomaisista kertomuksista toisellakin tavalla. Syömishäiriö ei pelkästään kuluttanut voimavaroja, vaan väliaikaisesti vahvisti Sepon minäkuvaa voimakkaana ja kykenevänä miehenä. Sairastaessaan Seppo oli toiminut muun muassa ravintolan eteisvahtimestarina. Työssä hän hyötyi suuresta ruumiista, minkä vuoksi työelämä olikin Sepolle sairautta mahdollistava ja siihen kannustava tekijä. Ravintolamaailmassa toimiminen myös pahensi Sepon alkoholismia.

Tilanne oli kuitenkin väliaikainen, sillä päihteiden käytön ja suuren ruumiin ylläpitäminen altistivat Sepon terveysongelmille ja saivat hänet laiminlyömään ammatissa tarvittavien taitojen ylläpitämisen. Seppo kertoi työn vaatineen itsen ohjaamista ilman esihenkilön tai työkavereiden apua. Työ näytti kannustavan haitallisten tapojen ylläpitämiseen, eikä esimerkiksi työyhteisön väliintulo katkaissut tilannetta.

Työsuhteiden lyheneminen ja vastuu omasta tuottavuudesta tuottanevat tulevaisuudessa entistä enemmän 1990-luvun portsareiden työsuhteita muistuttavia työoloja. Kun liitokset työntekijän, työympäristön ja työkavereiden välillä väljenevät, lisääntyy työntekijän velvollisuus huolehtia itsestään. Työntekijän hyvinvointia ja menetelmiä huolehtia itsestään kontrolloi kuitenkin vain työntekijä itse, minkä vuoksi päihdeongelma ja syömishäiriön piirteitä hipova harjoittelu saattavat jäädä pitkiksi ajoiksi huomaamatta.

Sepon nimi on muutettu.

Henri Hyvönen työskentelee WeAll-hankkeessa tohtorikoulutettavana.

Luettavaa

Cohn, Leigh, Murray, Stuart B., Walen, Andrew, & Wooldridge, Tom (2016) Including the excluded: Males and gender minorities in eating disorder prevention. Eating Disorders, 24(1), 114–120.

Hyvönen, Henri (2016) Syömisen ja sukupuolen merkitykset syömishäiriöön sairastuneiden miesten puheessa. Sukupuolentutkimus, 29(4), 23–35.

Hyvönen, Henri (2016) “Kun mä syön paljon ni mä oon vahva.” Ruoan ja sukupuolen merkitykset syömishäiriöön sairastuneiden miesten puheessa. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, sukupuolentutkimus. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160451