Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää

Minun 500 päivääni

06/06/2018

Olen työmarkkinoiden uusiosinkku, mutta työttömyysneitsyenä säilyin 52-vuotiaaksi. Irtisanouduin työstäni uuvuttavan harkinta-ajan jälkeen keväällä 2015.

Kvartaali 1: Olen vihdoinkin vapaa!

Ansiosidonnaiseni ykköskvartaalin nautin vapaudestani ja irtauduin vanhasta. Haeskelin rennosti töitä uskoen, että pian nappaa. Yllätyssaaliiksi löysin henkilöstö- ja työhyvinvointiasiantuntijakoulutuksen.

Kvartaali 2: Proosarunoa pukkaa

Niinpä seuraavat kahdeksan kuukautta jalostuin teoriaopinnoissa Tampereella ja työssäoppimispaikassani Kotkassa. Nautin joka hetkestä. Kirjoitin jopa oppimispäiväkirjaani proosarunomuodossa: ”Olen turvassa ja vapaa. Olen vahva ja suuntautunut uuteen. Saan miettiä osaamistani ja oppimistani ja olen tästä privilegiosta kiitollinen.”

Kvartaali 3: Lasken verkot hyisiin vesiin

Hain talvisydännä yli sataa paikkaa ilman saalista. Fyysinen puoli oli helpompi osuus: näpyttelin konetta ja lähetin hakemuksen. Henkinen puoli tuntui pahemmalta. Ensin toiveikkaana etsin, sitten iloisena löysin, innokkaana hain ja jännittyneenä uskoin. Lopulta pettyneenä huomasin tulleeni hylätyksi, sadannen kerran.

Pientä lohtua talven mittaan toi ajatus paluumuutosta Turkuun. Läntiseenkin työmarkkinamereen on siis verkot laskettu.

Kotkaan kalastellaan uusia asukkaita, mutta onko ymmärretty, että vanhat veronmaksajat saattavat nostaa kytkintä, jos työpaikkaa ei löydy?

Vuonna 2016 maksoin muuten päivärahastani veroa 26 %, joten elätiksi minua ei pidä haukkuman.

Työkuukaudet: Työpanokseni kelpaa!

Katkos ansiosidonnaiseen tuli 4,5 kuukauden mittaisena yksilö- ja työhönvalmentajan sijaisuutena, mistä olin äärettömän riemuissani. Minuun uskottiin ja työpanostani toivottiin! Nautin työssäkäynnistä.

Kvartaali 4: Saanko luvan?

Viimeiset ansiosidonnaiset päivät työnhakukoneeni nakutti taas kymmeniä asiakirjoja. Tunnen olevani työnhaun zombie, vaikka haluaisin olla työelämän barbie.

Välillä ihmettelen pöyhkeästi, miten yhteiskunnalla on varaa pitää kaltaistani huipputyyppiä jouten. Toisinaan taas ryven mitättömyydessäni. Uskon kuitenkin, että työtön seinäruusu pokataan piakkoin pyörimään parketille – ja onneksi nykyään naisetkin saavat hakea, jopa yli 50-vuotiaat!

Jälkikirjoitus 21.5.2018: Uuskieli sekoittaa aktiivin ja passiivin

On uskomatonta, että heikoimmassa asemassa olevien toimeentulosta nipistetään ja sille annetaan orwellilainen uuskielinen nimitys ”aktiivimalli”. Harva pystyy elämään Suomessa 500 eurolla kuukaudessa, saati siinä sivussa etsimään innokkaasti aktiviteetteja, jotka kelpaisivat päättäjille yhteiskuntakelpoisuuden osoitukseksi.

Ehdin nipin napin paeta aktiivimallin passivoivaa vaikutusta. Olin uskomattoman ilahtunut, kun vihdoin, muutaman sadan hakemuksen jälkeen maaliskuussa 2018 sain 47-prosenttisen työn 40 kilometrin matkan takaa. Kesäkuun alusta tanssahtelen taas uusilla parketeilla: aloitan vuoden kestävän kokopäiväisen työn alle 5 kilometrin päässä kotoa. Oi onnea!

Arja Hämäläinen

 Kirjoittaja osallistui WeAll-hankkeen järjestämään 50+ työnhakijoille suunnattuun osallistavaan tutkimukseen. Aikaisempi versio tekstistä on julkaistu kotkalaisessa kaupunkilehti Ankkurissa.