Tutkimuksella kohti tasa-arvoista työelämää

Hallituksen perhevapaauudistuksen kaatuminen heijastelee suomalaista tasa-arvopoliittista keskustelua

21/03/2018

Juha Sipilän hallitus pyrki uudistamaan suomalaisen perhevapaajärjestelmän vastaamaan paremmin työelämän murrokseen ja perheiden arkeen. Yhtenä keskeisenä tavoitteena oli alle kolmivuotiaiden lasten äitien työllisyysasteen nostaminen ja naisten työmarkkina-aseman parantuminen lisäämällä perhevapaiden tasa-arvoisempaa jakoa. Tällä hetkellä ainoastaan puolet miehistä käyttävät heille kiintiöityjä isyysvapaita täysimääräisesti ja vain 1-3 prosenttia käyttää kummallekin vanhemmalle tarkoitettuja vanhempainvapaita. Sukupuolten tasa-arvon koheneminen eli hoivavastuun tasa-arvoisempi jakautuminen ja alle kolmivuotiaiden lasten siirtyminen päivähoitoon ei olisi saanut aiheuttaa lisäkuluja julkistaloudelle. Kuitenkin jos edes puolet suomalaisista miehistä olisivat alkaneet käyttämään heille kuuluvia vanhempainvapaita, olisi tämä lisännyt perhe-etuuksien menoja noin 15 prosentilla aiemmasta (THL 2017). Hallituksen perhevapaauudistus kaatuikin juuri tiukkaan budjettirajoitteeseen.

Politiikan teoreetikon Carole Patemanin mukaan modernin yhteiskunnan tuotanto onkin historian saatossa rakentunut miespuolisen työntekijän varaan, vaimon hoitaessa kotia ja lapsia. Tämän työntekijäkuvan ympärille puolestaan on luotu länsimaiset hyvinvointivaltiot sosiaalietuuksineen. Vaikka Pohjoismaat eroavat edukseen keski- ja eteläeurooppalaisista valtioista, myös Suomessa vuonna 1948 käyttöön otettu ensimmäinen universaalietuus lapsilisä oli alun perin perheellisille (mies)työntekijöille maksettu perhepalkka. Perhepalkkajärjestelmä velvoitti työnantajat maksamaan perheellisille työntekijöille suurempaa korvausta tehdystä työstä. Tämä aiheutti erimielisyyksiä erityisesti työnsaaja- ja työnantajajärjestöjen välillä. Myös Maalaisliitto (nykyinen Keskusta) vastusti etuutta, sillä se ei ulottunut maanviljelijäväestöön. Näin ollen kompromissiksi luotiin valtion tukema universaali etuus: lapsilisä.

Vuonna 1980 käyttöön otettu vanhempainvapaa, jonka sukupuolittuneeseen käyttöön Juha Sipilän hallitus pyrki puuttumaan, luotiin sotien välisenä aikana pienentämään äiti- ja lapsikuolleisuutta. Äitiysvapaa oli alun perin palkaton ja koitui harmiksi työläisäideille, jotka eivät pystyneet kustantamaan poissaoloa töistä. Vasta vuoden 1964 sairasvakuutuslaki takasi suomalaisäideille korvauksen äitiyslomasta ja vuonna 1970 työsopimuslainsäädäntö teki äitiysloman ja äitiysrahan maksukaudet yhtä pitkiksi. Isyysvapaajärjestelmä puolestaan tuli ensi kertaa voimaan kahden viikon mittaisena vuonna 1978. Samanaikaisesti äitiysvapaan kestoa pidennettiin kahdella viikolla. Isän oikeus vapaaseen oli alun perin ehdollinen äidin suostumukselle ja vasta vuonna 1993 siitä tuli yksilöllinen kolmen viikon oikeus, joka ei vähennä vanhempainvapaan kestoa. Näin ollen ajatus äidistä lapsen pääasiallisena hoivaajana on ollut institutionalisoituna suomalaiseen yhteiskuntaan aluksi lakien ja nykyään toteutuneiden käytäntöjen kautta.

Suomalaisten työmarkkinoiden rakentuminen äidinhoivan ympärille puolestaan tekee perhevapaiden uudistamisesta hankalaa ja kallista, mistä esimerkkinä on hallituksen perhevapaauudistuksen kaatuminen. Naisten konstruoituminen työmarkkinoille perhevapaiden pääasiallisina käyttäjinä on kuitenkin erittäin ongelmallinen ja näkyy niin yksilötasolla muun muassa nuorten naisten määräaikaisten työsuhteiden yleisyytenä kuin yhteiskunnallisella tasolla miesvaltaisten alojen kilpailuetuna perhevapaakustannusten suhteen. Toki 1960- ja 1970-lukujen taitteessa tehdyt uudistukset normalisoivat naisten aseman kokopäivätyössä, mutta uudistusten luominen olemassa olevien etuuksien ympärille ja tasa-arvosta poikkeaville tavoitteille kuitenkin lukitsivat perhevapaiden sukupuolittuneen käytön seuraaviksi vuosikymmeniksi. Uudistukset loivat myös suomalaiseen perhepoliittiseen keskusteluun ominaisen tyylin, jossa naisten työssäkäynnin tukeminen on vahvasti liittynyt laajempaan hyvinvointivaltioprojektiin, eikä niinkään naisten aseman parantamiseen ryhmänä. Tasa-arvotavoitteiden alistaminen julkistaloudelle karsii pois paljon suosiota saaneita perhevapaamalleja ja estää muuttamasta työelämän rakenteita.

Jenni Sundqvist on politiikan ja organisaatioiden maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta. Hän analysoi kandidaatin tutkielmassaan Juha Sipilän hallituksen perhevapaauudistusta feministiseen politiikan tutkimukseen ja valtioteoriaan liittyvän sukupuolisopimus-käsitteen kautta.