Meditoi ja tuottavaa työtä tee!
”Ora et labora.” Jo keskiajalta lähtien benediktiinimunkkeja on kehotettu omistautumaan hengellisyyden harjoittamiselle rukoilemalla ja tekemällä työtä. 1 500 vuotta myöhemmin 2010-luvulla munkkeutta voidaan pitää marginaali-ilmiönä, mutta sen sijaan erilaisten henkisyysharjoitteiden hyödyntämisestä työelämässä on tullut valtavirtaa. Mindfulness on yksi tämän hetken merkittävimpiä henkisten käytäntöjen suuntauksia, ja samalla oire työelämän huolestuttavasta muutoksesta…
Utopiaa vai uusia mahdollisuuksia?
Kun puhutaan perheestä ja työstä tai siitä miten käytännössä isyyttä, äitiyttä tai omaishoitajuutta pitäisi tukea, puhutaan hoivatyöstä ja palveluista, mutta myös työkulttuurista, ajankäytöstä ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Työmarkkinoille syntyy juuri nyt perinteisten organisaatioiden rinnalle jakamis- ja alustatalouden pioneereja ja luovia itsensä työllistäjiä, toisaalta valtavia globaaleja yritysjättiläisiä. Ero pienimmän, yhden ihmisen…
Meditoi ja tuottavaa työtä tee!
”Ora et labora.” Jo keskiajalta lähtien benediktiinimunkkeja on kehotettu omistautumaan hengellisyyden harjoittamiselle rukoilemalla ja tekemällä työtä. 1 500 vuotta myöhemmin 2010-luvulla munkkeutta voidaan pitää marginaali-ilmiönä, mutta sen sijaan erilaisten henkisyysharjoitteiden hyödyntämisestä työelämässä on tullut valtavirtaa. Mindfulness on yksi tämän hetken merkittävimpiä henkisten käytäntöjen suuntauksia, ja samalla oire työelämän huolestuttavasta muutoksesta uusliberalistisen strategisten hallinnan keinojen vahvistuessa globaalisti, EU:ssa ja Suomessa. Onkin syytä kysyä mitä nykyinen työhyvinvointidiskurssi kätkee sisäänsä, millaisia motiiveja voidaan tunnistaa sen taustalta ja kuka todella hyötyy sen kehityssuunnasta?
Mindfulness on nippu käytäntöjä, joiden avulla yksilö voi kiinnittää huomiota aisteihinsa, tunteisiinsa ja ympäristöönsä lempeydellä ja myötätunnolla tuomitsematta mitään tai ketään – esimerkiksi hengittämällä tai kiinnittämällä huomiota kehonsa tuntemuksiin. Mindfulness ammentaa niin buddhalaisuudesta, kristillisestä mystiikasta, self-help-ajattelusta kuin neurotieteestäkin yhdistäen niitä jälkiteollisen palvelutalouden tietotyöorganisaatioiden liiketoimintajargoniin (Cederström & Spicer 2015, 24). Se on eräänlainen mielen- ja itsehallinnan keino, josta monet kokevat saavansa apua esimerkiksi keskittymisvaikeuksissa. Erityisesti avokonttoreissa sekä tietointensiivisessä ja projektitapaisessa työssä monien eri tehtävien samanaikainen työstäminen ja jatkuvat keskeytykset ovat arkipäivää, jolloin keskittyminen voi olla haastavaa.
Luostareissa munkkien ajateltiin pääsevän lähemmäs Jumalaa kilvoittelunsa avulla ja omistautumalla Jumalalle. Vastaavasti Karjalaisen (2018, 27) mukaan jälkiteollisen ihannetietotyöntekijän toivotaan omistautuvan työlleen esimerkiksi olemalla modernin viestintäteknologian avulla jatkuvasti tavoitettavissa ja esteettisen työn kautta muokkaamalla ulkonäköään ja työruumistaan työnantajan brändin mukaisesti. Henkisyys ja hengellisyys ovat pitkään kuuluneet työntekijän henkilökohtaisen elämän osa-alueelle, mutta mindfulnessin kautta tämä(kin) raja on häilynyt, jolloin työn vaatimukset valuvat entistä enemmän ihmisen koko elämän ja minuuden alueelle venyttäen kohtuuden rajoja.
Tekemällä tietoisuusharjoituksia työntekijä saattaa kokea pystyvänsä keskittymään paremmin työhönsä ja tulla siten paremmaksi ja tuottavammaksi työntekijäksi. Samalla, kun työntekijöitä kannustetaan ja innostetaan kehittymään vielä tuottavammiksi, entistä suurempi määrä ihmisiä uupuu työssään. Ratkaisuna tähän nähdään työntekijän oma vastuu jaksamisestaan, keskittymisestään ja tehokkuudestaan, ei organisaation tai rakenteiden muuttaminen. Karjalaisen (2018,19–21) tutkimuksen mukaan vastuu työn rajojen hämärtymisen aiheuttamista ongelmista jää työntekijän harteille ja työhyvinvointidiskurssista tulee keino tiristää työntekijöistä viimeisetkin pisarat irti tuottavuuden näkökulmasta. Tämä kehityssuunta noudattaa uusliberalistisen hallinnan keinojen vahvistumista yhteiskunnassa.
Gregor (2017, 10) määrittelee artikkelissaan, kuinka uusliberalismilla voidaan viitata talousjärjestelmään, poliittiseen ideologiaan sekä arvopohjaan. Vapaan markkinatalouden, yksityistämisen ja verojen vähentämisen kautta poliittisena ideologiana se tähtää pienen eliitin poliittisen ja taloudellisen vallan säilyttämiseen ja vahvistamiseen. Arvoina tämä näkyy yksilön vastuun ja vapauden sekä tuottavuuden ylikorostamisena. Karjalainen (2018, 3-5) kutsuu tätä uusliberalistisen kehityksen mukaista individualismin ylikorostamista ja henkisyyden muutoksen yhdistymistä siihen uushenkisyydeksi sekä nimeää mindfulness-harjoitukset sen merkittävimmäksi suuntaukseksi työelämässä. Kun työntekijöiden henkisyyskin valjastetaan tuottavuuden lisäämiseksi, ovatko 2010-luvun loppupuoliskon työelämän vaatimukset pian munkkien sitoutumisen tasoa ja niiden ohjenuorana versiointi luostarin toimintaohjeesta “Meditoi ja tuottavaa työtä tee”?
Anna Ruokamo on teologian maisteri ja sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelija (HY), joka työskentelee henkilöstöpalvelualalla. HR-ammattilaisena Anna on kiinnostunut erityisesti työhyvinvoinnista sekä ansiotyön ja muun elämän yhdistämisestä.
Sini Peltokorpi on kasvatustieteiden maisteri ja sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelija (HY). Hän työskentelee yläkoulussa erityisluokanopettajana ja on kiinnostunut erityisesti tasa-arvokasvatuksesta sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikasta.
Kirjallisuusluettelo
Gregor, Anikó (2017) Who is for sale? Challenging the commodification of gender equality in the European Union. In ‘The Future of the European Union – Feminist Perspectives from East-Central Europe’. Eszter Kovats (ed.). Budapest: Friedrich-Ebert-Stiftung. 9-20.
Cederström, Carl & Spicer, André (2015) The Wellness Syndrome. Cambridge, England; Malden, Massachusetts: Polity Press.
Karjalainen, Mira (2018) Uushenkinen työ. Mindfulness jälkimaallistumisen, uusliberalismin ja työn hämärtyvien rajojen risteyksessä. Elore 1/2018. https://journal.fi/elore/article/view/72818/34599
Utopiaa vai uusia mahdollisuuksia?
Kun puhutaan perheestä ja työstä tai siitä miten käytännössä isyyttä, äitiyttä tai omaishoitajuutta pitäisi tukea, puhutaan hoivatyöstä ja palveluista, mutta myös työkulttuurista, ajankäytöstä ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta.
Työmarkkinoille syntyy juuri nyt perinteisten organisaatioiden rinnalle jakamis- ja alustatalouden pioneereja ja luovia itsensä työllistäjiä, toisaalta valtavia globaaleja yritysjättiläisiä. Ero pienimmän, yhden ihmisen työpaikan, ja vastaavasti maailman suurimman yrityksen – yli 13 miljoonaa työntekijää – välinen ero on valtava.
Elämäntilanteiden ja perhekokoonpanojen moninaisuus yllättää kenet tahansa. Samaan aikaan syntyvyys on Suomessa on painunut muutamassa vuodessa 1860-luvun nälkävuosien tasolle. Tämä tieto on yllättänyt monet tutkijat ja päättäjät. Suomen ei pitänyt joutua syntyvyyden osalta samaan jamaan kuin monet Euroopan maat. Meillä asioiden piti olla paremmin.
Perheen ja läheisten kanssa eläminen yhdistyy monin tavoin työpaikkojen arkeen sekä suurilla että pienillä työpaikoilla. Työn, perheen, uran ja arjen kysymykset uivat syvissä vesissä: ne koskevat yksilöiden vapauksia, yhteisöllistä tasapuolisuutta ja todellista tasa-arvoa. Ne tulevat pinnalle, kun kysytään: Kuka tekee mitäkin, millä ajalla ja rahalla, kuka päättää mistäkin, mihin suuntaan pyrimme?
Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävien uusien ratkaisujen perusteeksi tarvitaan talouden ja työelämän kentille paitsi uutta tutkimustietoa ja laaja-alaista näkemystä, myös visionäärisyyttä ja herkkyyttä asioiden välisten vaikutussuhteiden ymmärtämisessä. Missä konkreettisissa asioissa perheitä koskeva lainsäädäntö laahaa jäljessä Suomessa, entä muissa maissa? Voisivatko säädökset olla edistyksellisiä? Mitkä ilmiöt työelämässä pikemminkin rajoittavat kuin mahdollistavat arjen toimivuutta ja työntekijöiden tehokkuutta? Miten luottamusta saadaan aikaan niin, että nuoret uskovat työllistyvänsä – ja myös työllistyvät. Miten uskalletaan unelmoida ja toteuttaa haaveet omasta perheestä? Entä kuka minua hoivaa, jos en itse enää pysty huolehtimaan itsestäni?
Jos yksittäinen työpaikka organisaationa haluaa kehittyä paremmaksi ja vastuullisemmaksi kuin mikään laki, TES tai VES edellyttää, tämä on jo nyt mahdollista. Moni työnantaja on ottanut innostuneesti vastaan pilottipaikan uudessa Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa. Työyhteisö saa ohjelmaan osallistumisen aikana tukea ja ohjausta omalle kehittämistyölleen. Henkilöstö ja esimiehet tulevat kuulluiksi organisaationsa lähtötilanteen kartoituksessa ja kehittämistyön edetessä. Uusia ideoita syntyy, toimimattomista rakenteista luovutaan. Perheystävällisyys, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo etenevät rinnakkain.
Parhaat työpaikat voivat tulevaisuudessa saada Suomessakin tunnuksen perheystävällisyydestään. Joissakin maissa tämä on jo mahdollista. Yritysten sosiaalinen vastuu, työn ja muun elämän tasapaino sekä hoivatyön huomioiminen ovat nousussa muuallakin. Kestävillä henkilöstön työn ja muun elämän tasapainoa tukevilla keinoilla on työyhteisöille, työnantajille koko yhteiskunnalle mittavia hyötyjä, jotka näkyvät muun muassa säästöinä sairauspoissaolojen kustannuksissa, henkilöstön tyytyväisyytenä ja sitä kautta parempana sitoutumisena ja tuottavuutena. Puhumattakaan niistä hyödyistä joita tasapainoinen arki heijastaa perheenjäsenille, kanssaihmisille, koko yhteiskunnalle.
Utopiaa? Toivottavasti ei. Tämän hetken akuutteja kysymyksiä onkin, miten vastuullisuuden ja luottamuksen perusta saadaan todeksi muuttuneessa työympäristössä ja muuallakin kuin perinteisen tyyppisissä työnantajaorganisaatioissa. Miten tuetaan niitä perhe-elämän ja hoivan tilanteita, joita ihmiset kohtaavat vaativilla ja epävarmoilla silppu- ja pätkätyömarkkinoilla? Miten turvataan perusturva ja läheisten hoitaminen silloin, kun omassa perheessä tai itselle tapahtuu jotakin? Löytyykö turvaa ja toimeentuloa elää hyvää elämää?
Anna Kokko, Väestöliitto
_______________
Anna Kokko toimii Väestöliitossa perhe- ja työelämäkysymysten erityisasiantuntijana ja perheystävällisen työkulttuurin puolestapuhujana. Hän on työskennellyt kehittämishankkeiden päällikkönä sekä monenlaisissa suunnittelu-, tutkimus -ja kehittämistehtävissä. Tällä hetkellä hän on mukana rakentamassa Suomeen uutta Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa yritysten ja organisaatioiden käyttöön. Kehittämistyö tapahtuu yhteistyössä erilaisten työpaikkojen, organisaatioiden ja yritysten kanssa.
